Kevät keikkuen tulevi

Hopsistaheijaa taas on vierähtänyt kuukausi edellisestä päivityksestä. Tajusinpa tuossa että lukukautta on enää neljä viikkoa jäljellä, ja siinä välissä pitäisi vielä heittää neljän päivän reissu Vancouverissa. Onneksi lukukauden jälkeen saan vielä matkustella kolme viikkoa Quebec City - Toronto -akselilla Markon kanssa, joten ei täältä ihan vielä jouda kotiin. Tässäpä maaliskuun kuulumisia:

Heejeong, mä, Ji Hyun, Dasol ja Angel nauttimassa kevätaurigosta.

Maaliskuun alku Reginassa: lämmintä melkein +15 astetta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Takatalvi Reginassa. Näin paljon lunta en ole nähnyt koko täälläoloaikana. Ja kyllä, kuvat ovat aikajärjestyksessä...

Kanadalaista huumoria.

Auringonlasku downtownissa (kuva Heejeong Han).

Tässä päivänä eräänä pääsin muiden bilsanopiskelijoiden kanssa kurkistamaan Royal Saskatchewan Museumin varastossa oleviin kokelmiin. Täytettyjä otuksia riitti kaappien täydeltä.

Nykyisin joka bilsan kirjasta löytyvä sukupuuton malliesimerkki: muuttokyyhky (Ectopistes migratorius). Ei-bilsareille tiedoksi; tämä aikoinaan maailman runsaslukuisimpiin lintulajeihin kuuluva otus metsästettiin sukupuuttoon 1900-luvun alussa.

Royal Saskatchewan Museumin varsinainenkin näyttely oli näkemisen arvoinen. Näyttelyt esittelivat Kanadan historiaa erityisesti alkuperäisasukkaiden ja luonnonilmiöiden näkökulmasta.

Kanadan geologisen historian ansiosta fossiileja on säilynyt nykypäiviin asti vähän toisella mallilla kuin Suomessa. Moon niin kade. Fossiileja myydään jopa matkamuistokaupoissa, on pitänyt ihan pidätellä itseäni, etten olisi ostanut pikku trilobiittifossiilia kirjahyllyyn pölyttymään.

Yhtenä viikonloppuna lähdin Heejeongin, Marinan ja Borisin kanssa käymään 60 kilometrin päässä olevassa reservaatissa, jossa kaverimme Jeremy asuu. Standing Buffalo -reservaatti sijaitsee Qu'Appelle -laaksossa kauniin mutta kuulemma pahoin saastuneen järven rannalla. Qu'Appelle on ranskaa ja tarkoittaa "kuka kutsuu", sillä laakso on saanut nimensä legendan mukaan: Intiaaninuorukainen oli ollut koko kesän metsästämässä kaukana kotoa. Syksyn tullen hän oli vihdoin palaamassa kihlattunsa luokse aikomuksenaan kosia tätä, kun hän kuuli laaksossa kaiun, joka kutsui hänen nimeään. Tähän nuorukainen vastasi: "Qui appelle?" Päästyään kotiin seuraavana päivänä hän löysi kihlattunsa kuolleena sairauden uuvuttamana. Tytön vanhemmat kertoivat, että ennen kuolemaansa tyttö oli huutanut laaksoon nuorukaisen nimeä. Että semmoinen stoori :)

Jeremy, Marina, mä ja Heejeong. Kuskimme Boris jäi autoon opiskelemaan.

Virallinen tekosyy reservaattiin lähtemiselle oli ottaa kuvia Heejeongin ja Marinan valokuvauskurssia varten. Siinä sivussa tuli vietettyä erinomainen päivä ulkoilmassa.

Jos olis vähän enemmän puita niin tämähän olisi kuin Suomessa.

Itse asiassa järviä oli kaksi, joiden välisellä kannaksella sijaitsivat melkoiset hiekkarannat.

Pilkkikoppi. Kanadaiset tietävät miten pilkitään, kukapa sitä nyt haluaisi kököttää jäällä tuulen armoilla. Tämän keksinnön voisi kyllä maahantuoda Suomeenkin.

Toinen komeista hiekkarannoista. Harmi vaan, että vesi on niin saastunutta, ettei siinä uimista suositella. Matkaoppaallamme Jeremyllä ei ollut tarkempaa tietoa saastumisen syistä, mutta veden vaihtuvuus näissä Kanadan preeroiden järvissä on ainakin aikalailla vähäisempää kuin meillä Suomessa. Toisaalta onpa alueella joskus nähty tankkiauto dumppaamassa sisältöään järveen...

Hylätty tuberkuloosisairaala = kummitustalo. Tämän pidemälle ei uskallettu.

 

 

Kanadalla on takanaan mielenkiintoinen mutta synkkä historia, josta ainakaan minä en tiennyt paljoa ennen tänne tuloa. Eurooppalaiset valloittajat ovat mullistaneet alkuperäisasukkaiden elämän, eikä väkivallalta tai ihmisoikeusrikkomuksilta ole vältytty. Vielä 1950-luvulla reservaatteihin pakotetut alkuperäisasukkaat tarvitsivat passin, jos aikoivat poistua oman reservaattinsa alueelta. Jäljet näkyvät yhteiskunnassa edelleen, sillä ongelmat kuten alkoholismi ja köyhyys näyttävät ovat yleisempiä alkuperäisasukkaiden kuin muun väestön keskuudessa. Toisaalta Kanadan valtaväestö tuntuu nykyään olevan häpeissään esi-isiensä edesottamuksista, ja maan historiaa opetetaan kouluissa kaunistelematta. Kuvassa reservaatin pikkukauppa (kuva Marina Cracana).

Pääsiäisviikonlopun vapaat olivat täällä vain kolme päivää, sillä kurssit alkoivat jo pääsiäismaanantaina. Noiden kolmen päivän aikana ehdin kuitenkin käydä kavereiden kanssa mm. elokuvissa, pääsiäisaamun messussa, escape roomissa (oli muuten kivaa) sekä ulkona syömässä ja jäätelollä.

Kahelit kanadalaiset jonottamassa jäätelöä pääsiäisviikonloppuna lämpötilan ollessa niukin naukin plussan puolella. Kävimme kioskilla kahtena päivänä peräkkäin, ja kummallakin kerralla jonossa seisoi ainakin kolmisenkymmentä ihmistä. Täytyy vaan todeta että nyt on hype kohdallaan. Oletko koskaan nähnyt tällaista jonoa jädekiskan edessä Jyväkylän kävelykadulla edes keskikesällä?

"Mä oon terapiakoira Venus, moi!" Tällaisia sydäntenmurskaajia voi käydä rapsuttelemassa kampuksella joka tiistai.

Gopher, taskurottien sukuun kuuluva jyrsijä (josta en ole vielä ehtinyt tehdä tarkempää lajinmääritystä). Kevään tultua kampuksen piha-alueet ovat vilisseet näitä melko tomppeleita otuksia (kuva Heejeong Han).

Näihin pakollisiin eläinkuviin on hyvä lopettaa tämä postaus. Seuraavaksi luvassa kuulumisia Vancouverista!

Banffin kansallispuisto ja Calgary, check! (13.-20.2.2016)

Tuli sitten heitettyä viikon turnee yllämainituissa paikoissa Melissan (USA), Heejeongin (Korea) sekä Jeremyn (Kanada) kanssa. Majoituimme mielenkiintoisessa B&B-majatalossa Calgaryssä, jota piti heikosti englantia puhuva kiinalaispariskunta omassa omakotitalossaan. Siisteystasossa olisi ollut parannettavaa eikä aamupala B&B -nimestä huolimatta kuulunut tarjontaan, mutta ainakin hinta oli halpa :P Calgarysta ajelimme sitten lähes joka päivä 1,5-2 tunnin matkan kohti kansallispuiston aktiviteetteja. Kuvat puhukoot puolestaan.

Päivä 1. Olimme edellispäivän kahdeksan tunnin ajomatkasta sen verran väsyneitä, että lähdimme liikkeelle vasta myöhemmin aamupäivällä. Se oli ystävänpäivänä virhe, sillä kun viimein saavuimme Norquayn laskettelukeskukseen puolen päivän jälkeen, oli paikka kuin turusen pyssy ja vuokrattavat lasketteluvälineet olivat loppuneet kesken. Onneksi kanadalainen asiakaspalvelu sentään pelaa, sillä lopulta saimme sille päivälle snowtubing-liput ja seuraavalle päivälle koko päivän lasketteluliput, kaikki tämä puolen päivän laskettelulippujen hinnalla. Joten päivä 1. siis laskettiin mäkeä, ja hauskaa oli! Menoa ei haitannut edes se, että päivän päätteeksi havaitsimme ajoneuvomme tuulilasissa ikävästi sakkolappua muistuttavan huomautuksen siitä, ettemme olleet älynneet ostaa kansallispuistopassia saapuessamme Banffin alueelle. Täällä Kanadassa on keksitty, kuinka luonnosta voi rahastaa, mutta osataanhan sitä uuden Metsähallituslain avulla kohta Suomessakin! Onneksi selkkauksesta selvittiin niinkin helposti kuin ostamalla kansallispuistopassi lähimmästä myyntipisteestä.

Snowtubing on siis mäenlaskua kumirenkailla kuvassa näkyvissä ränneissä. Ja porukkaa on kun pipoa!

Banffin kaupungissa luonto suorastaan käveli sisään ikkunasta.

"Mitä sää tölläät?!?"

Melissa löysi oman nimikkoravintolansa...

...ja pitihän sinne nimikkoravintolaan sitten päästä syömään.

"Hissi on laiskoja varten!"

"Ja saisiko neidille olla lasku ekstrakierteellä?" 

Päivä 2:na pääsimme kunnolla laskettelemaan. Olimme liikkeellä hyvissä ajoin, ja välineitä riitti kaikille. Päivää kuitenkin varjosti menomatkalla vuokra-auton tuulilasiin lentänyt kivi, joka tuotti ikävän peukalonpään kokoisen luhmun lasiin. Onneksi lopulta selvisi, että Melissan autovakuutus korvaa vahingon. Tämän tapauksen take home message: Kun vuokraat autoa, osta siihen yhtiön tarjoama vakuutus, vaikka se onkin kallis, jotta vältytään mielipahalta reissussa. Ja toiseksi varmista, että autossa on alla keliin sopivat renkaat, sillä meidän menopelissä oli jokavuodenajan renkaat, jotka eivät olleet ihanteelliset Banffin mutkaisille ja paikoin jäisille vuoristoteille. Luojan kiitos sää oli koko viikon niin lämmin, että tiet olivat sulat, muuten olisi voinut olla tukalat paikat jossain kohtaa.

Voisi sitä huonommissakin maisemissa lasketella.

Vasemmalta oikealle Heejeong, Melissa ja minä. Ja naamahan siellä auringonpaisteessa paloi.

Tämän lasketelukeskuksen rinteet eivät olleet kaikkein ihanteellisimmat, sillä suurin osa niistä oli minulle liian jyrkkiä. Mutta kyllähän tuolla silti päivän vietti ihan mielikseen.

Päivä 3. oli lepopäivä, sillä olimme väsyneistä kaikesta laskemisesta ja aikaisista herätyksistä. Niinpä päätimme mennä Calgaryn eläintarhaan. Illalla sitten syötiin hyvin Olive Garden -ravintolassa.

Jellona

Biisoni

Kiraffi

Hyvä pylly

Ja jotain ihan oikeasti kaunista

Tankki

Kultapanda (ei sukua isopandalle, biol. huom.)

Koko konkkaronkka Olive Gardenissa. Jeremykin pääsi tällä kertaa kuvaan :D

Päivä 4. vietettiin Lake Louise -järvellä hiihtäen. Täytyy nostaa hattua matkatovereilleni, sillä en olisi uskonut, kuinka innoissaan he olivat kokeillessaan murtsikkaa elämänsä ensimmäisen kerran. Yllätyin myös siitä, että hiihtäminen ei Banffissa näyttänyt olevan puoliksikaan niin suosittua kuin Suomessa: Ajettuja latuja ei löytynyt oikein mistään ja laskettelukeskuksen välinevuokraamossa pojilla meni ihan sormi suuhun kun pyysimme murtsikkavälineitä, niitä ei siellä kuulemma turhan usein kysytä. Kaikesta sähläyksestä huolimatta hauskaa oli jälleen kerran.

Koiravaljakkoajelua olisi ollut tarjolla suolaiseen hintaan. Ei kokeiltu.

I'm blue

Oli sinne muutama muukin turisti eksynyt.

Lumivyöry!

Kyllä kelpaa

Melissa ymmärsi vapaan hiihtotavan näin.

Tämmönenkin sinne oli pykätty.

Illalla ehdimme vielä katsomaan Calgary Flames vastaan Minnesota Wild -peliä. Oli sinne kuulemma muutama suomalaispelaajakin eksynyt (mm. Mikael Granlund ja joku Koivu). Eräällä toisella Calgaryssä majailleella vaihto-opiskelijaseurueella kävi uskomaton mäihä, sillä tämän pelin jälkeen he tapasivat Calgaryn joukkueen suomalaispelaajat yökerhossa aamuyöllä ja saivat näiltä yli 200 dollarin arvoiset vapaaliput koko seurueelle seuraavan päivän otteluun! En ollu yhtään kade :D

Päivä 5. vaellettiin Johnston Canyonissa ihaillen maisemia ja vesiputouksia. Loppupäivä rentouduttiin kuumissa lähteissä (=lämpimässä ulkouima-altaassa, kai se lämmin vesi sentään tuli kuumasta lähteestä).

Tämä ei ole kuuma lähde.

Jylhää on.

Maisemathan on melkein kuin Suomessa. Paitsi että meillä ei ole juuri kanjoneita. Eikä vesiputouksia...

Paikoitellen meinasi olla vähän liukasta. Huvitti, kun itse löntystelin noita jäisiä rinteitä yhtä rennosti kuin olisin ollut päiväkävelyllä Jyväskylän keskustassa, mutta jäähän tottumattomille tovereilleni olosuhteet meinasivat tuottaa enemmän vaikeuksia. Selitin muille varmajalkaisuuttani sanoen: "Tällaistahan meillä on Suomessa melkein joka päivä:"

"No eikö ollu sitten muuta tekemistä kuin kiivetä sinne?"

"Joko saa lähtee kotiin, täällä sataa vettä..."

Päivä 6. Jälleen kerran väsyneinä edellisten päivien urheilusuorituksista päätimme pysyä Calgaryssä ja viettää päivän VALTAVASSA ostoskeskuksessa, joka sijaitsi kaupungin ulkopuolella keskellä ei mitään. En ostanut kyseiseltä reissulta mitään ruokaa lukuunottamatta, mutta ostari sinänsä oli jo nähtävyys. Illalla katsoimme elokuvia Melissan läppäriltä ja pakkasimme tavarat seuraavan päivän lähtöä varten.

Ostarin parasta antia oli metsästykseen ja kalastuseen keskittyvä punaniskakauppa Bass Pro Shop, jossa täytettyjä elukoita oli enemmän kuin luonnonhistoriallisessa museossa. Amerikassa hommat on isollaan...

Vesitaso. Sisällä. No mikä ettei.

Ei sitten nähty elävää hirveä eläintarhassa, mutta onneksi puutetta korvasivat nämä dramaattiset kaverit.