Kanadan saunat (ja vähän muutakin huomionarvoista)

Asioita, joita kaipaan Suomesta: hanavettä (täkäläistä voi juoda, mutta maistuu pahalle), ruisleipää (jopa täysjyväleipä on täällä harvinaisuus), puhelinliittymiä (maksavat täällä jopa kolminkertaisesti Suomeen verrattuna, ja mobiilidatasta maksetaan käytön mukaan), ilmaista opiskelua (vaikken itse lukukausimaksuja täällä maksakaan niin alan arvostaa suomalaista systeemiä, sillä täysipainoisesta opiskelusta saa täällä pulittaa jopa 9000 dollaria lukukaudessa) ja ennen kaikkea saunaa. Voi siis sitä vaihtarin riemun määrää, kun tajusin, että kampuksella on sauna pukuhuoneiden yhteydessä. Mutta. Se on kanadalainen sauna. Seuraava kuva kertonee olennaisen...

Dry sauna = ei löylyistä tietoakaan ja lämmintä ehkä nippa nappa 50 astetta... Huomatkaa myös, että saunominen on vaarallista.

Toinen saunakokemus sijaitsi Sylvan-järvellä Albertan provinssissa yhdeksän tunnin ajomatkan päässä Reginasta. Tässä oli jo sentään vähän yritystä (olihan se sentään suomalaisten maahanmuuttajien muistoksi rakennettu), sillä kertalämmitteinen kiuas tarjoili mukavat lämmöt. Edelleen löylykiulu ja -kauha olivat kuitenkin pahasti hukassa, eikä saunaan tullut vettä, joten pesutoimet tuli suorittaa jossain muualla.

"Suomalainen maahanmuuttaja nähty täällä vuonna miekka ja kirves." Mutta missä välissä ne löylyt unohtuivat?

"Saunomisohjeista" huolimatta kanadalaiset ei vaan osaa... (tekstit näkyvät valitettavan pieninä...)

Mutta sitten saunoista itse asiaan. Syy Sylvan-järvelle menemiseen ei ollut (pelkästään) sauna, vaan siellä sijaitsevassa Kuriakos-leirikeskuksessa järjetetty luterilainen retriitti. Reginasta meitä lähti viisi nuorta aikuista sekä kaksi nuortenmielistä (ml. pappi), ja ajaa köröttelimme yhdeksän tuntia halki preerioiden ja peltojen pitkin Trans-Canada -moottoritietä. Demonstroidakseni tätä kokemusta kuvitelkaa, että Helsingistä Utsjoelle kulkee yhtenäinen moottoritie, ja että koko Suomi näyttää samalta kuin Pohjanmaan lakeudet. Paitsi että maisemat täällä olivat vielä potenssiin kymmenen kertaa tasaisemmat ja tylsemmät.

Ristus notta että on tasaista ja asumatonta.

Oli matkan varrella sentään joitakin kohokohtia. Jokaisessa tien varrelle sattuneessa kaupungissa oli nimittäin joku kuvaamisen arvoinen "oversized object", ja lisäksi Tim Horton's -ketjun ravintolat (kanadalainen versio Mäkkäristä) tulivat tutuiksi. Myös pienet preerialla nököttävät öljynpumppausasemat olivat suomalaiselle eksotiikkaa.

Iso dino Drumhellerissä.

Maailman suurin metallinen tiipii Medicine Hatissa. Koska muut ihmiset eivät oikein edustaneet tässä kuvassa, poistin heidät tyylikkästi Paintilla ;D

Niin ja sitten Moose Jaw'ssa oli luonnollisesti iso hirvipatsas. Osa kavereistakin pääsi kuvaan.

Amerikkalainen rekka ja Tim Horton's.

Perillä maisevat olivatkin sitten huomattavasti tutummat. Oli metsää ja puusta rakennettu leirikeskus järven rannalla. Itse asiassa retriitin ohjelmakin oli kuin miltä tahansa seurakunnan leiriltä Suomessa, joten olo oli varsin kotoisa.

Oli järvi...

... ja oli metsää ...

... ja metsän keskellä leirikeskus ...

... ja KISSOJA!

Leirille oli saapunut vieraileva puhuja, Cristian Ayala, El Salvadorista asti. Miehellä oli kerrottavanaan uskomaton, kauhuja täynnä oleva mutta silti toivoa herättävä elämäntarina, jonka voitte halutessanne käydä lukemassa kokonaisuudessaan osoitteesta http://www.embracingelsalvador.org/christian-armando-chavarria-ayala/. Tiivistetysti Christian oli selvinnyt El Salvadorin sisällissodasta, Hondurasin pakolaisleiriltä, pakolaisuudesta Pohjois-Ruotsista sekä taistellut itselleen koulutuksen ja toimeentulon. Tästä kaikesta huolimatta mies oli hyvää fiilistä täynnä ja halusi rakentaa maassaan parempaa tulevaisuutta.

Ja mikä kaikista hassuinta, Christian on täyttänyt Suomen seurakunnat maalaamillaan risteillä. Ja tavannut mm. Tarja Halosen. On tämä maailma pieni.

Kuinka moni teistä on nähnyt tämän ristin isoveljiä ympäri Suomen kirkkoja? Minä ainakin olen, en vain varmasti muista missä.

Normaali arki puolestaan rullaa täällä painollaan, kurssit etenevät ja harrastukset lähtevät pikku hiljaa kunnolla käyntiin. Tapahtumia riittää, jos niihin haluaa osallistua, viime viikolla oltiin luistelemassa, ja tällä viikolla juhlitaan kiinalaista uutta vuotta cocktailpartyjen merkeissä. Sitä varten vaan täytyy ensin ostaa mekko, mutta onneksi kaverit lähtevät makutuomareiksi ja Kanadan dollarin kurssi jatkaa putoamistaan ;)

Luistelutapahtuma Victoria Parkissa.

Mutta jos rehellisiä ollaan, ilman saunaa ja hyvänmakuista hanavettä on loppujen lopuksi helppo pärjätä. Oikeasti kaipaan eniten perhettä ja ystäviä siellä Suomessa. Täällä on kyllä paljon porukkaa, joiden kanssa hengata, mutta syvempiä ystävyyssuhteita ei ole (vielä) päässyt syntymään. Lisäksi kielimuuri vaikeuttaa syvällisemmistä asioista puhumista entisestään.  Toivottavasti kyse on vain siitä, että niin ystävystyminen kuin kielen oppiminenkin ottavat aikansa.

Loppuun voisin lisätä muutaman maisemakuvan tältä viikolta. Olen kuullut, että kovien pakkasten ansiosta siellä Suomessa on saatu nauttia kauniista maisemista, mutta eipä näissä meikäläisissäkään valittamista ole ollut (eikä ole tarvinnut kärsiä kovien pakkasten hyydyttämistä auton akuista, sähkökatkoista jne. näissä Reginan pikkupakkasissa :D).

Auringonlasku bilsan labran ikkunasta.

Kuuraa auringonpaisteessa.

Kuin Suomi Pohjois-Amerikassa

On tämä Kanada hassu maa. Toiset asiat, kuten ilmasto, muistuttavat kovasti Suomea. Lisäksi yhteiskunta toimii tavalla, johon olen tottunut, ja aikatauluja ja sääntöjä noudatetaan pilkulleen. Pihalla taapertavat ja lentävät elukatkin ovat samoja tai ainakin samankaltaisia kuin Suomessa. Harakoilla ja varpusilla on vain puhevika, ja eurooppalainen rusakko korvataan täällä lumikenkäjänöllä. Jyväskylästä muistuttaa myös yliopiston vieressä oleva Wascana-järvi, jota ympäröi suuri puisto ja siellä kulkeva rantaraitti. Järvi on tehty keinotekoisesti patoamalla jokea ja kaivamalla uomaa syvemmäksi, ja järvenpohjasta saadut maa-ainekset on kasattu järven viereen keinotekoiseksi mäeksi. Keinotekoisia järviä, puistoja ja mäkiä tarvitaan, sillä muuten alue on niin tasaista ja puutonta preeriaa, että jos koira karkaisi, sen menoa voisi seurata kaksi päivää olohuoneen ikkunasta.

Tämän lipun alla sitä nyt seilataan melkein viisi kuukautta.

Vois hiihtää jos olis sukset ja vähän enemmän lunta...

Toisaalta kaikki täällä on suurempaa (julkiset rakennukset, autot, kissan kokoiset oravat jne.) ja jotkin arkiset laitteet ovat niin erilaisia, ettei niitä osaa käyttää ensinäkemältä. Täällä on esimerkiksi meikäläisiä lähdevesiautomaatteja muistuttavia mööpeleitä, joista kylmän veden lisäksi saa lähes kiehuvan kuumaa vettä hanasta kääntämällä. Arvatkaa olinko ensimmäisenä iltana hukassa, kun halusin teevettä. Lisäksi pikku bilsarin sydämeen sattuu, koska täällä ei kerätä biojätteitä erikseen. Muutenkin joka paikkaan ajetaan omalla autolla ja rasvainen, suolainen ja lihapitoinen ruoka kuuluu oleellisesti ruokavalioon...

Kaksi yliopiston asuntolarakennusta. Ihan komeita pytinkejä.

Yksi esimerkki niistä kummallisista arkisista laitteista.

Kanadaiset ovat varmaan maailman ystävällisin kansa. Se kävi selväksi jo lentokentällä, jossa myöhäisestä saapumisajankohdastani huolimatta minua vastassa oli yliopiston työntekijä, joka saattoi minut taksilla asuntolaan, jossa taas toinen ihminen auttoi minua majoittumaan. Kaikki ovat valmiita auttamaan ja neuvomaan, eikä tankero englantinikaan tunnu haittaavan muita. Lisäksi kaikki juttelevat ja kyselevät kuulumisiani, vaikkeivat tuntisi minua sen paremmin. Me jöröt suomalaiset voisimme ottaa oppia tässä asiassa.

Mä asun täällä. On tää nyt nätimpi ku DDR...

Mun huone. Ihan kiva oikeesti vaikkei mitään luksusta olekaan. Kerroksessa on 6 suihkua ja 4 vessaa 24 henkeä kohti, mutta silti ei ole koskaan jonoa.

Huomaa arkkupakastimen kokoinen lämmitystoosa ikkunan alla. Tulee tarpeeseen, sillä ikkunasta vetää melkoisesti. Kun tuon pohottimen laittaa päälle niin saa saunoa omassa huoneessaan. Ekologista! Toisaalta remontti on jo käynnissä asuntolan toisessa puolikkaassa, joten asiaan on tulossa parannusta lähivuosina.

"RA:t" askartelivat tällaisen nimilapun joka oveen.

 Ennen lähtöä minua peloteltiin 40 asteen pakkasista, mutta saapuessani mittari näytti muutamaa pakkasastetta ja auriko paistoi kuin meillä maaliskuussa (onhan Regina kuitenkin Helsinkiä etelämpänä leveysasteissa mitattuna). Taitaa se ilmastonmuutos purra siis tännekin. Lisäksi lämmitysöljy (jota kanadalaisilla on ihan omasta takaa) näyttää olevan halpaa, sillä sisälämpötila monissa paikoissa huitelee varmaan yli 25 asteessa. Taisin siis pakata neljä villapaitaa suotta. Ulos ei edes tarvitse mennä koko päivänä, jos ei välttämättä halua, sillä kaikki yliopiston rakennukset ovat yhteydessä toisiinsa (paitsi asuntolasta "joutuu" kävelemään ehkä 10 metriä ulkona, että pääsee yliopistolle). Ainoa asia, joka ilmastossa tuottaa ongelmia on ilmankosteus tai paremminkin sen puute, mutta onneksi apteekista saa nenäsuihketta ja silmätippoja.

Miljoonan dollarin opastekyltti.

Valitsin opiskeltavaksi kolme kurssia: akateemisen englannin, ranskan ja kasvikurssin. Kurssit vaikuttavat mukavilta, mitä nyt englanninkieliseen opetukseen tottuminen ottaa aikansa. Kurssien lisäksi yliopistolla on paljon muutakin ohjelmaa tarjolla, on klubeja ja tapahtumia joka lähtöön, uima-allas, kuntosali ja oma baari. Itse ajattelin liittyä kuoroon, joogakurssille ja kristilliseen yhteisöön. Lisäksi asuntolamme slogan on "home away from home", mikä pitää paikkansa, sillä yhteisissä oleskelutiloissa on aina lämminhenkistä seuraa tarjolla. Muutenkin olo on kuin rippileirillä, sillä käyn ruokalassa syömässä kolmesti päivässä (ruoka on oikeesti ihan hyvää) ja  "RA:t" eli asuntolan toiminnasta ja järjestyksestä vastaavat opiskelijat ovat kuin isosia.

Eli huolestuneille tiedoksi, hyvin täällä pärjätään eikä ainakaan vielä ole edes koti-ikävä (pahasti)!