Kevät keikkuen tulevi

Hopsistaheijaa taas on vierähtänyt kuukausi edellisestä päivityksestä. Tajusinpa tuossa että lukukautta on enää neljä viikkoa jäljellä, ja siinä välissä pitäisi vielä heittää neljän päivän reissu Vancouverissa. Onneksi lukukauden jälkeen saan vielä matkustella kolme viikkoa Quebec City - Toronto -akselilla Markon kanssa, joten ei täältä ihan vielä jouda kotiin. Tässäpä maaliskuun kuulumisia:

Heejeong, mä, Ji Hyun, Dasol ja Angel nauttimassa kevätaurigosta.

Maaliskuun alku Reginassa: lämmintä melkein +15 astetta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Takatalvi Reginassa. Näin paljon lunta en ole nähnyt koko täälläoloaikana. Ja kyllä, kuvat ovat aikajärjestyksessä...

Kanadalaista huumoria.

Auringonlasku downtownissa (kuva Heejeong Han).

Tässä päivänä eräänä pääsin muiden bilsanopiskelijoiden kanssa kurkistamaan Royal Saskatchewan Museumin varastossa oleviin kokelmiin. Täytettyjä otuksia riitti kaappien täydeltä.

Nykyisin joka bilsan kirjasta löytyvä sukupuuton malliesimerkki: muuttokyyhky (Ectopistes migratorius). Ei-bilsareille tiedoksi; tämä aikoinaan maailman runsaslukuisimpiin lintulajeihin kuuluva otus metsästettiin sukupuuttoon 1900-luvun alussa.

Royal Saskatchewan Museumin varsinainenkin näyttely oli näkemisen arvoinen. Näyttelyt esittelivat Kanadan historiaa erityisesti alkuperäisasukkaiden ja luonnonilmiöiden näkökulmasta.

Kanadan geologisen historian ansiosta fossiileja on säilynyt nykypäiviin asti vähän toisella mallilla kuin Suomessa. Moon niin kade. Fossiileja myydään jopa matkamuistokaupoissa, on pitänyt ihan pidätellä itseäni, etten olisi ostanut pikku trilobiittifossiilia kirjahyllyyn pölyttymään.

Yhtenä viikonloppuna lähdin Heejeongin, Marinan ja Borisin kanssa käymään 60 kilometrin päässä olevassa reservaatissa, jossa kaverimme Jeremy asuu. Standing Buffalo -reservaatti sijaitsee Qu'Appelle -laaksossa kauniin mutta kuulemma pahoin saastuneen järven rannalla. Qu'Appelle on ranskaa ja tarkoittaa "kuka kutsuu", sillä laakso on saanut nimensä legendan mukaan: Intiaaninuorukainen oli ollut koko kesän metsästämässä kaukana kotoa. Syksyn tullen hän oli vihdoin palaamassa kihlattunsa luokse aikomuksenaan kosia tätä, kun hän kuuli laaksossa kaiun, joka kutsui hänen nimeään. Tähän nuorukainen vastasi: "Qui appelle?" Päästyään kotiin seuraavana päivänä hän löysi kihlattunsa kuolleena sairauden uuvuttamana. Tytön vanhemmat kertoivat, että ennen kuolemaansa tyttö oli huutanut laaksoon nuorukaisen nimeä. Että semmoinen stoori :)

Jeremy, Marina, mä ja Heejeong. Kuskimme Boris jäi autoon opiskelemaan.

Virallinen tekosyy reservaattiin lähtemiselle oli ottaa kuvia Heejeongin ja Marinan valokuvauskurssia varten. Siinä sivussa tuli vietettyä erinomainen päivä ulkoilmassa.

Jos olis vähän enemmän puita niin tämähän olisi kuin Suomessa.

Itse asiassa järviä oli kaksi, joiden välisellä kannaksella sijaitsivat melkoiset hiekkarannat.

Pilkkikoppi. Kanadaiset tietävät miten pilkitään, kukapa sitä nyt haluaisi kököttää jäällä tuulen armoilla. Tämän keksinnön voisi kyllä maahantuoda Suomeenkin.

Toinen komeista hiekkarannoista. Harmi vaan, että vesi on niin saastunutta, ettei siinä uimista suositella. Matkaoppaallamme Jeremyllä ei ollut tarkempaa tietoa saastumisen syistä, mutta veden vaihtuvuus näissä Kanadan preeroiden järvissä on ainakin aikalailla vähäisempää kuin meillä Suomessa. Toisaalta onpa alueella joskus nähty tankkiauto dumppaamassa sisältöään järveen...

Hylätty tuberkuloosisairaala = kummitustalo. Tämän pidemälle ei uskallettu.

 

 

Kanadalla on takanaan mielenkiintoinen mutta synkkä historia, josta ainakaan minä en tiennyt paljoa ennen tänne tuloa. Eurooppalaiset valloittajat ovat mullistaneet alkuperäisasukkaiden elämän, eikä väkivallalta tai ihmisoikeusrikkomuksilta ole vältytty. Vielä 1950-luvulla reservaatteihin pakotetut alkuperäisasukkaat tarvitsivat passin, jos aikoivat poistua oman reservaattinsa alueelta. Jäljet näkyvät yhteiskunnassa edelleen, sillä ongelmat kuten alkoholismi ja köyhyys näyttävät ovat yleisempiä alkuperäisasukkaiden kuin muun väestön keskuudessa. Toisaalta Kanadan valtaväestö tuntuu nykyään olevan häpeissään esi-isiensä edesottamuksista, ja maan historiaa opetetaan kouluissa kaunistelematta. Kuvassa reservaatin pikkukauppa (kuva Marina Cracana).

Pääsiäisviikonlopun vapaat olivat täällä vain kolme päivää, sillä kurssit alkoivat jo pääsiäismaanantaina. Noiden kolmen päivän aikana ehdin kuitenkin käydä kavereiden kanssa mm. elokuvissa, pääsiäisaamun messussa, escape roomissa (oli muuten kivaa) sekä ulkona syömässä ja jäätelollä.

Kahelit kanadalaiset jonottamassa jäätelöä pääsiäisviikonloppuna lämpötilan ollessa niukin naukin plussan puolella. Kävimme kioskilla kahtena päivänä peräkkäin, ja kummallakin kerralla jonossa seisoi ainakin kolmisenkymmentä ihmistä. Täytyy vaan todeta että nyt on hype kohdallaan. Oletko koskaan nähnyt tällaista jonoa jädekiskan edessä Jyväkylän kävelykadulla edes keskikesällä?

"Mä oon terapiakoira Venus, moi!" Tällaisia sydäntenmurskaajia voi käydä rapsuttelemassa kampuksella joka tiistai.

Gopher, taskurottien sukuun kuuluva jyrsijä (josta en ole vielä ehtinyt tehdä tarkempää lajinmääritystä). Kevään tultua kampuksen piha-alueet ovat vilisseet näitä melko tomppeleita otuksia (kuva Heejeong Han).

Näihin pakollisiin eläinkuviin on hyvä lopettaa tämä postaus. Seuraavaksi luvassa kuulumisia Vancouverista!